Mikrolainojen

Mikrolainojen hankkiminen

Mikrolainat tai mikroluotot tarkoittavat pienten rahasummien lainaamista sellaisille ihmisille, joiden taloudellinen tilanne on niin huono, että he ovat menettäneet luottokelpoisuutensa. Mikrolainojen määrä on lisääntynyt ja niitä on maailmanlaajuisesti jo usealla miljoonalla ihmisellä. Mikroluottojärjestelmä on alun perin kehitetty kehitysmaiden naisille, joiden taloudelliseen tilanteeseen alettiin kiinnittämään huomiota.

Mikrolainojen perusidea on se, että rahoituksen perustana on takausryhmä. Takausryhmä on koostua yksityisistä henkilöistä tai yrityksistä, jotka päättävät sen, minkälaisilla kriteereillä lainaa myönnetään ja minkälaiset takaisinmaksuehdot siinä on. Koska takausryhmä on iso ja keskinäinen, sen luottotappiot jäävät yleensä pieniksi. Ryhmät voivat myös taata toisiaan isommissa tapauksissa. Jos ryhmät takaavat toistensa lainojen takaisinmaksua, on tilanne vielä parempi. Tällaisissa tapauksissa ryhmältä peritään toisen ryhmän luottotappio, jos sellaista tulee, mutta ei ryhmän sisäistä luottotappiota, mikäli sen kattaminen on mahdollista käyttämällä hyväksi ryhmän sisäisiä takauksia.

Mikrolainoja Suomessa on perinteisesti tarjonneet Suomen osuuspankit ja säästöpankit. Nykyisin Suomessa mikrolainoja tarjoavat mm. Finnvera sekä erilaiset keskinäiseen takaukseen perustuvat lainajärjestelyt. Nykyisin myös erilaiset sosiaaliset luottolaitokset tarjoavat yksilötasoisia mikrolainoja ja myös keskinäisiä vakuutusyhdistyksiä voidaan pitää mikrolainojen tarjoajina.

Mikrolaina-sanaa voidaan toisinaan käyttää myös pienestä lainasummasta. Pieniä lainoja saa nykyään helposti netin kautta. Lainatarjoajilla on runsaasti erilaisia vaihtoehtoja niille, joilla on tarvetta pienelle rahasummalle. Yleensä pienin mahdollinen lainattava summa vaihtelee noin 20-50 euroon. Tällaisen summan saa yleensä hyvin nopeasti heti tilille. Päätös lainasta voidaan tehdä jopa muutamassa minuutissa parhaillaan, mutta yleensä lainan saaminen kestää noin tunnin tai enemmän.

Miten saada heti lainaa?

Lainan hakeminen on helppoa ja yleensä se onnistuu joko soittamalla lainan tarjoajalle tai täyttämällä kaavakkeen netin kautta. Yleensä lainan tarjoajat ovat asettaneet alaikärajan lisäksi lainojen hakijoille myös yläikärajan. Vähimmäisikäraja on yleensä 18-vuotta, mutta toisinaan ikäraja voi olla myös muutaman vuoden tätä enemmän. Ikäraja ei ole ainoa vaatimus lainaa haettaessa. Luottotietojen tulee olla puhtaat ja esimerkiksi maksuhäiriömerkinnät saattavat estää lainan saamisen. Lainan tarjoajat tarkistavat aina kaikilta lainan hakijoilta maksuhäiriötiedot, joten nämä asiat täytyy olla kunnossa ennen kuin lainaa lähdetään hakemaan.

Mikrolainojen vertailu

Monet lainan tarjoajat ovat ottaneet avuksi kampanjoita, joiden kautta he tarjoavat ensimmäisen lainasumman jopa ilman kuluja ja korkoja. Mikäli lainan tarve on suuri, kannattaa mikrolainojen haussa käyttää hyödyksi näitä kampanjoita. Erilaisten kampanjoiden avulla voi säästä paljon lainan kustannuksissa ja parhaimmillaan saada summan lainaan täysin ilmaiseksi. Pienien summien lainaaminen on suosittua esimerkiksi viikonloppuisin, jolloin nuorilla on polttava kiire baariin, mutta rahaa tilillä ei ole. Tällaisissa tapauksissa monet turvautuvat pikavippiin, joka voi olla muutamasta kympistä muutamaan sataan euroon. Jos ennen tällaisen tilanteen syntymistä on tehnyt vertailua ja etsinyt netistä lainan tarjojia, joilla on meneillä hyvä kampanja, voi käytännössä saada lainasumman tililleen ilman ylimääräisiä kuluja.

Koska pikavippejä ja mikrolainoja on tarjolla monenlaisella eri yrityksellä, on lainan tarjoajan taustatietojen tarkistaminen tärkeää. Esimerkiksi googlettamalla nopeasti lainan tarjoajan nimen ja kokemuksia siitä, voi päästä lukemaan muiden lainaajien kertomuksia, jotka voivat olla suureksi avuksi lainaajaa päätettäessä. Myös esimerkiksi se, mistä maasta käsin lainantarjoaja toimii voi olla hyvä tarkistaa.

Vertailussa on tärkeää huomioida myös korkoprosentit ja muut kulut, jotka lainan hankkimisesta tulee. Kaikkiin kustannuksiin tulee paneutua huolella ja laskea se summa, jonka lainan nostamisesta joutuu kokonaisuudessa maksamaan. Jotta tämän summan suuruus ei myöhemmin yllättäisi, lainan maksamiseen on hyvä varautua ja pohtia ennakkoon esimerkiksi sitä, kuinka nopeasti on sen takaisin maksaminen on mahdollista.

Kun nämä tiedot on valmiiksi ylhäällä, on erilaisten vertailujen tekeminen helppoa. Netissä on paljon myös erilaisia vertailusivustoja, joista saa vertailujen ja kilpailuttamisen lisäksi hyvin tietoa erilaisista kampanjoista ja muista eduista, joita lainan tarjoajilla on. Edut ja muut erikoistarjoukset kannattaa ehdottomasti hyödyntää, sillä niiden avulla voi säästä suuria summia tai parhaimmassa tapauksessa saada lainan jopa ilman kuluja. Mikrolainojen hakeminen on helppoa ja tiedon lainasta ja lainasumman saa nykyään lähes välittömästi tilille, jopa viikonloppuisin. Monet lainan tarjoajat huomioivat myös yksilöllisiä maksusuunnitelmia, joten heihin kannattaa olla rohkeasti yhteydessä mikäli jokin askarruttaa.

Mikrolainojen
5 (100%) 1 vote